Myyntitili

Tavaran vastaanottoa ei enää ole.

(Tavaraa voi tuoda myyntiin MAANANTAISIN. Suuren suosion vuoksi emme ota tavaraa vastaan muina päivinä .

Pidämme myös väliviikkoja, jolloin emme ota tavaraa vastaan laisinkaan. Päivitämme tällöin tiedon näille sivuille ja facebookiin.

Kun tavarasta on ylitarjontaa, emme ota uusia myyntitiliasiakkaita. Uusien asiakkaiden tulee soittaa ja kysyä tilannetta aina ennenkuin tuovat.

Helmikuun 2018 alusta siirrymme kevätsesonkiin, emme ota enää talvisia tuotteita myyntiin.

 

 

Olga-Neidin ohje asiakkaalle

Otamme tuotteita myyntiin myyntitilille.  Myyntiaika on aina 2kk.

Tuotteiden tulee olla:

Ehjiä, puhtaita, siistikuntoisia (esim. silitettyjä  ja poistettu lemmikeiden karvoista, ei tahroja, ei pesunukkaa) ja nykymuodin mukaisia.

Ketjumerkeiltä otamme n. vuoden vanhoja malleja (mm. H&M, Lindex, Seppälä…). Keskihintaisilta merkeiltä n. kolme vuotta vanhoja malleja

(mm. Marc O’Polo,  Tommy Hilfiger, Tiger of Sweden…).

Design merkit (mm. Escada, Armani,Chanel…)  ja kotimaiset klassikot (mm. Marimekko, Vuokko, Ivana Helsinki…) kestävät paremmin aikaa ja niiden kohdalla kunto ratkaisee.

Markettien (mm. Lidl, Citymarket) trikootuotteita emme ota lainkaan myyntiin.

Parhaiten meillä liikkuu laadukkaat luonnonmateriaalituotteet kuten nahkakengät, villa-, viskoosi-, pellava- ja silkkivaatteet, sekä muodikkaat merkkituotteet.

Kevät-/kesäsesonki alkaa Helmikuun alusta ja syys-/talvisesonki Elokuun alusta alkaen. Talvisesonki loppuu siis Tammi-/Helmikuun vaihteeseen ja

kesäsesonki loppuu Heinä-/Elokuunvaihteeseen.

HUOM HUOM HUOM

Asiakas huolehtii itse että tulee hakemaan myymättä jääneet tuotteet

viimeisen myyntiviikon aikana, viimeistään viimeisenä myyntipäivänä.

Myyntiajan umpeuduttua myymättä jääneet tuotteet jäävät Olga-Neidin omistukseen emmekä ole velvollisia niitä asiakkaalle luovuttamaan tai korvaamaan sen jälkeen. Sujuvimmin tilin lopetus sujuu, kun soitat päivää ennen kuin tulet. Silloin ehdimme kerätä myymättä jääneet

tuotteet valmiiksi ja sinun ei tarvitse kuin noutaa ne ja tilitys.

Otamme myyntiin pääasiassa vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Koruja ja muita asusteita

max 5 kpl kerrallaan/asiakas. Kodintekstiileistä otamme vastaan sesonginmukaiset verhot, matot ym. Lasi- ja pientavarasta ainoastaan design merkit

(mm. Arabia, Iittala, Pentik).

Elektroniikka ja kosmetiikka tuotteiden tulee olla avaamattomissa pakkauksissa.

Emme ota vastaan lastenvaatteita tai -leluja, DVD, CD ym. levyjä emmekä mitään rikkinäistä.

TAVARAN VASTAANOTTOPÄIVÄ ON MAANANTAI

Suositeltu tavaramäärä kerralla tuotavaksi max 1 kassi/asiakas.

Suuremmista määristä tulee soittaa ja neuvotella ensin.

Myyntiprovisiomme on myyntiarvoltaan alle 25€n tuotteissa 50%+ ALV,

myyntiarvoltaan yli 25€n tuotteissa 50%, sis ALV.

Merkkilaukkujen joiden myyntihinta on yli 150€ välityspalkkio on 30%, sis ALV).